Urheilun ja liike-elämän maailmassa valmennuksen / coachauksen opit ovat olleet laajemmin käytössä jo pitkään, mutta nykyisin on havaittu, että samoja oppeja voidaan hyödyntää myös monilla muilla elämänalueilla. Toisaalta siksi, että osaisimme hyödyntää omaa todellista potentiaaliamme, ja toisaalta siksi, että valmennuksen avulla voimme parantaa omaa hyvinvointiamme ja löytää uusia ajattelun ja toiminnan tapoja, jotka tekevät elämästä tasapainoisempaa ja toiveidemme mukaista. On sitten kyseessä oman itsen kehittäminen tai sietämättömän työtoverin sietäminen, lähimmäisen kanssa hankalan tilanteen ratkaisu tai minkä tahansa muun haastavan asian kanssa eteneminen – ratkaisukeskeinen valmennus voi auttaa tilanteessa eteenpäin.
Valmentaja ei ehdota ratkaisuja, vaan auttaa kysymyksillä ja harjoituksilla asiakasta löytämään hänelle sopivat ja realistiset tavat edetä. Suunnitelman tekeminen yhdessä oivallusta lisäävien harjoitusten avulla on yhtä aikaa tehokasta ja lämminhenkistä. Luomalla lisää toiveikkuutta ja suuntaamalla huomion ”pois kirkuvista otsikoista kohti elämän pientä pränttiä” lisätään asiakkaan voimavaroja ja toimintakykyä. Valmennuksen taika tapahtuu usein jo ensimmäisellä tapaamiskerralla – syvää ihmisyyttä meissä on se, että vaikka alitajuisesti tietäisimmekin miten tilanteessa olisi parasta toimia, emme tavoita ajatusta ennen kuin toinen ihminen auttaa meitä eteenpäin.
Valmennukseen osallistuminen vaatii, että asiakkaalla on jonkin verran voimavaroja ajatustyöskentelyyn. Joskus lyhytterapian harjoitteet voivat olla tukena psyykkisen voinnin parantamiseksi. Tästä sovitaan aina erikseen – arviointi on osa valmentajan ammatillista osaamista, mutta täysin avointa ja asiakkaan edun mukaisesti yhdessä pohdittavaa.


